Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

BirdLife Suomen VUODEN LINTU

 

PUNASOTKA on BirdLife Suomen vuoden lintu 2018

 

 

Punasotka. Kuva: Petri VainioPunasotka. Kuva: Petri Vainio

 

BirdLife Suomen vuoden lintu on erittäin uhanalainen punasotka. Punasotka on yksi nopeimmin vähentyneitä lintulajeja Suomessa viime vuosikymmenten aikana: vielä vuonna 2000 laji luokiteltiin elinvoimaiseksi, vuonna 2010 vaarantuneeksi ja tuoreimmassa uhanalaisuusarviossa jo erittäin uhanalaiseksi.

 

Punasotkat kartoitetaan vuonna 2018

 

Keväällä ja kesällä 2018 selvitetään, missä punasotkia meillä vielä pesii ja pyritään tarkentamaan lajin kannanarviota. Osallistu retkeilemällä lintujärvillä ja ilmoittamalla havaintosi!

 

Punasotkien kartoitusohje

 

Ennen laskentaa:

 

  • mikäli yhdistykselläsi on lista kartoitettavista kohteista, valitse kohde ja ilmoita sen laskemisesta yhdistyksen punasotkavastaavalle
  • muussa tapauksessa kartoitettavia kohteita voi etsiä esimerkiksi tästä kartasta ja taulukosta, Tiiran havaintojen perusteella tai oman tietämyksen pohjalta

 

Laskennan suorittaminen:

 

  • vieraile punasotkakohteilla ennen haudonnan alkua ja parisiteiden katkeamista, mieluiten pian (1–2 viikkoa) jäidenlähdön jälkeen*
  • laske punasotkat
  • käytä kohteella sen verran aikaa, että piileskelevät linnut ehtivät tulla esiin, varo kuitenkin laskemasta liikkuvia yksilöitä kahteen kertaan
  • sukupuolten erottelu havainnossa on tärkeää, koska punasotkista poikkeuksellisen suuri osuus on koiraita!
  • ilmoita havaintosi Tiiraan
  • jos et havaitse punasotkia niille sopivalla paikalla, ilmoita lukumääräksi 0
  • kerro lisätiedoissa miten kattavasti kohde on tarkastettu (varsinkin suurempien järvien tai merenlahtien osalta on syytä kertoa mikä osa kohteesta on tarkastettu ja miten)
  • ainakin niillä kohteilla, missä punasotkia on ollut keväällä, kannattaa vierailla myös poikasaikaan

 

* tavanomaisena keväänä paras laskenta-aika on etelä- ja lounaisrannikolla 1.–13.5., Etelä- ja Keski-Suomen sisämaassa 8.–16.5. ja Pohjois-Suomessa 18.–26.5.

 

Punasotkan pesimäaikaiset havaintopaikat Suomessa vuosina 2006–2017

 

Tietoa punasotkasta

 

Suomessa uudistulokas

 

Punasotkan historia Suomessa on lyhyt. Punasotka on alun perin Aasian arojärvien ja Itä-Euroopan pesimälintu, joka levittäytyi 1800-luvun lopulta alkaen nopeasti läntiseen Eurooppaan. Levinneisyysalueen laajenemiseen ovat voineet vaikuttaa sekä arojärvien kuivuminen että vesien rehevöityminen Euroopassa. Suomen ensihavainto tehtiin vuonna 1835.

 

Rehevien järvien ja merenlahtien pesimälintu

 

Punasotka on Suomessa eteläinen laji, jonka kannasta valtaosa pesii Oulu–Joensuu-linjan eteläpuolella. Punasotka pesii rehevillä järvillä ja merenlahdilla, joilla kuitenkin on riittävästi avovettä ja syvyyttä ravinnon sukeltamiseen. Pieniltä kosteikoilta ja karuilta järviltä punasotka puuttuu, ja laji on harvinaisuus myös saaristossa. Suomessa arvioidaan pesivän 10 000–16 000 paria punasotkia, mikä vastaa viittä prosenttia Euroopan ja kahtatoista prosenttia EU:n kannasta.

 

Itäinen ja kaikkialla taantunut laji

 

Euroopan yli 200 000 punasotkaparista lähes puolet pesii Venäjällä, ja seuraavaksi suurimmat kannat ovat Puolassa, Romaniassa ja Ukrainassa. Euroopassa pesii yli kolmannes ja talvehtii lähes puolet maailman punasotkista.

 

Punasotka on taantunut lähes koko levinneisyysalueellaan. Nykyään laji kuuluu maailmanlaajuisesti uhanalaisten lajien joukkoon, ja se on luokiteltu sekä Euroopassa että EU:n alueella vaarantuneeksi lajiksi. Punasotkan pesimäkanta on pienentynyt useimmissa Euroopan maissa rajusti, ja talvehtivan kannan kehitys on samansuuntainen.

 

Suomen pesimäkanta romahtanut

 

Suomen punasotkakanta lienee ollut suurimmillaan viime vuosisadan puolivälin jälkeen, ja nopea taantuminen alkoi 1970-luvulta. Pieni elpyminen tapahtui 1990-luvulle tullessa todennäköisesti kannan toivuttua kovista talvista, mutta sen jälkeen on alamäki ollut jälleen jyrkkä.

 

Seurantatiedot Suomen parhailta lintuvesiltä kertovat karua kieltään punasotkan taantumasta. Parikkalan Siikalahdella pesi 1970-luvulla 40–70 paria, 1990-luvulla kolmisenkymmentä mutta vuonna 2010 enää 10 paria. Kokemäenjoen suiston parimääräksi laskettiin vuonna 1973 peräti 244 paria, mutta vuoden 2014 laskennoissa löydettiin vain 33 paria. Helsingin Vanhankaupunginlahdella arvioitiin 1930-luvun lopussa pesivän 40 paria, mutta 2010-luvun kanta on ollut 0–1 paria.

 

Yli puolet punasotkista menetetty lyhyessä ajassa?

 

Vesilintulaskentojen mukaan punasotkakantamme on pudonnut jopa lähes 80 prosenttia viimeisen reilun 20 vuoden aikana. Myös Tiira-lintutietopalveluun ilmoitetut havainnot kertovat punasotkan alamäestä: viimeisen 10 vuoden aikana keväällä havaittu yksilömäärä on kutistunut alle puoleen, ja myös kesäaikaisten havaintojen määrä on liki puolittunut.

 

Elinympäristöt huonontuneet

 

Punasotkan taantumisen syyt löytynevät ensisijaisesti elinympäristöjen heikkenemisestä. Kosteikkojen kuivatus ja toisaalta liiallinen rehevöityminen on heikentänyt lajin elinolosuhteita eri puolilla maailmaa. Ravintokilpailu särkikalojen kanssa on mahdollisesti tärkeä taantumiseen vaikuttanut tekijä. Sotkat pesivät mielellään lokkikolonioiden suojassa, ja naurulokkien katoaminen monilta lintuvesiltä lienee heikentänyt punasotkan pesimätulosta.

 

Punasotkaa metsästetään Euroopassa yleisesti. Suomessakin laji kuuluu edelleen riistalintujen joukkoon. Vähenevän lintukannan metsästys ei ole koskaan kestävää, ja monien muiden uhanalaisten vesilintujen tavoin punasotka olisi viipymättä rauhoitettava.

 

BirdLifen julkilausuma punasotkan rauhoittamisesta

 

 

PIKKUTYLLI oli BirdLife Suomen vuoden lintu 2017

 

Pikkutylli. Kuva: Micha Fager.Pikkutylli. Kuva: Micha Fager.

 

Pikkutyllin alkuperäistä elinympäristöä ovat järvien, jokien ja saariston niukkakasvuiset hiekka- ja soraikkorannat. Nykyään valtaosa Suomen pikkutylleistä pesii kuitenkin ihmisen aikaansaamissa ympäristöissä. Pikkutyllin voi tavata pesivänä kaikkialla Suomessa tunturialueita lukuun ottamatta, mutta Lapissa laji on hyvin harvinainen.

 

Pikkutyllin pesimäpaikoille tunnusomaista on niukkakasvuisuus. Paljasta hiekkaa, soraa tai kivikkoa pitää paikalta löytyä. Veden läheisyys on eduksi, mutta useimmista muista kahlaajista poiketen pikkutylli viihtyy pääasiassa kuivalla maalla.

 

Onko pikkutylli vähentynyt?

 

Suomen pikkutyllikannan suuruudeksi on arvioitu 4000–6000 paria. Pikkutylli on aikanaan hyötynyt selvästi ihmistoiminnasta, mutta viime aikoina pikkutyllin lajin epäillään taantuneen. Esimerkiksi tuoreimmassa lintuatlaksessa pikkutyllihavaintoja tehtiin selvästi edellisiä atlaksia vähemmän. Todennäköisin taantuman syy on sopivien pesimäympäristöjen väheneminen esimerkiksi sorakuoppien maisemoinnin ja avoimien alueiden umpeenkasvun myötä.

 

Pikkutyllin tila tunnetaan huonosti, koska esimerkiksi linjalaskennoissa laji tulee harvoin vastaan ja pikkutyllin pesimäympäristöt eivät ole lintuharrastajien suosimia retkeilyalueita. Pikkutyllikannan seurantaa vaikeuttaa myös pesimäpaikkojen vaihtuvuus: vanhat pesimäpaikat muuttuvat ajan myötä lajille kelvottomaksi ja uusia, yhtä lailla tilapäisiä ympäristöjä syntyy koko ajan.

 

Pikkutyllejä etsimään

 

Pikkutyllin löytääkseen on suunnattava uudenlaisille retkikohteille: varmimmin lajin tapaa sorakuopilta, joutomailta, teollisuus- ja varastoalueilta, turvetuotantoalueilta ja rakennustyömailta. Helpoiten mahdolliset pikkutyllipaikat löytää karttaa tutkimalla ja Tiiraan edellisinä vuosina ilmoitettuja havaintoja selailemalla. Laji on varsin paikkauskollinen, ja linnut palaavat samoille pesimäpaikoille vuodesta toiseen, mikäli elinympäristö säilyy sopivana.

 

Parasta aikaa pikkutyllin löytämiseksi on toukokuu, jolloin linnut soidintavat reviireillään. Kesä-heinäkuun vaihteessa maastopoikasiaan varoittelevat emot huomaa myös helposti. Ehkä varmimmin lajin havaitsee kuuntelemalla varhain aamulla tai illalla, jolloin linnut ovat aktiivisimmillaan.

 

Pikkutylliretkillä voi tavata myös muita mielenkiintoisia lajeja: sorakuopilla kangaskiuruja ja kehrääjiä, joutomailla hemppoja ja kivitaskuja, teollisuusalueilla kivitaskujen lisäksi mahdollisesti jopa mustaleppälintuja.

 

Ilmoita havaintosi!

 

Kaikki pikkutyllihavainnot ilmoitetaan Tiiraan. Tärkeää on merkitä tiedot pesintään viittaavasta käyttäytymisestä kuten soidintavista tai varoittelevista linnuista (linnun tila Ä tai var). Elinympäristön voi kuvata tarkemmin havainnon lisätiedoissa. Jos huolellisella havainnoinnilla ei havaitse pikkutylliä lajille sopivalla paikalla, kannattaa ilmoittaa myös tämä kirjaamalla lintujen lukumääräksi 0.

 

Pikkutyllikartoituksia koordinoivat BirdLifen alueyhdistykset. Tietoa kevään ja kesän laskennoista voit löytää esimerkiksi yhdistyksesi www-sivuilta.

 

Miten tunnistan pikkutyllin?

 

Pikkutylli on noin kottaraisen kokoinen, selkäpuolelta tasaisen hiekanvärinen, melko lyhytjalkainen kahlaaja. Pään kuviot ovat räikeän mustavalkoiset ja rinnan yli kulkee musta vyö.

 

Lähisukulaisesta tyllistä pikkutyllin erottaa helpoiten räikeän keltaisen silmärenkaan ja yksivärisen, mustan nokan perusteella. Lennossa siivet ovat yksiväriset, kun tyllillä erottuu selvä valkoinen siipijuova. Myös ääni on hyvä tuntomerkki: terävä ”piy” jota pikkutylli toistaa varsinkin varoitellessaan hyvin aktiivisesti.

 

 

 

KOSKIKARA oli BirdLife Suomen vuodenlintu 2016

 

Koskikara on talvisin tuttu näky virtaavien vesien varrella. Koskikara (Cinclus cinclus) on pienikokoinen varpuslintu. Se on muodoltaan pyöreä, lyhytpyrstöinen ja lyhytjalkainen lintu. Väriltään se on mustanruskea lukuun ottamatta valkeaa kurkkua ja rintaa. Nuoret yksilöt ovat harmaita.

Koskikara elelee talvet virtavesien sulapaikoilla. Se istuu jään reunalla tai kivellä tähystämässä ja pulahtelee veteen. Se sukeltaa vedestä ravinnokseen hyönteisten toukkia, äyriäisiä, nilviäisiä ja kalanpoikasia. Sukeltaessaan koskikara ui vastavirtaan ja kaivelee samalla pohjasta ravintoa. Se sukii höyheniinsä rasvaa, jonka ansiosta sen höyhenpuku pysyy vesitiiviinä.

Koskikara on kumma lintu siksikin, että se muuttaa talveksi Suomeen. Koskikara on säntillinen saapuja, ja sama siivekäs saattaa palata jopa kymmenenä talvena samalle sulalle. Ne saapuvat Kymenlaaksoon lokakuun loppupuolella ja lähtevät takaisin pesimäalueilleen huhtikuun puoliväliin mennessä. Talvivieraamme kuuluvat Skandinavian pohjoisosien pesimäkantaan. Ne viihtyvät kirkasvetisillä, kovillakin pakkasilla sulana pysyvillä virroilla ja puroilla. On arvioitu, että talvella koskikaran kanta Suomessa on noin 500010 000 yksilöä. Suomessa pesivät koskikarat puolestaan muuttavat talvehtimaan Venäjän Karjalaan.

Koskikara pesii virtaavan veden äärellä esimerkiksi kalliohalkeamassa, juurakossa tai siltarakenteissa. Sen omatekoinen pesä on sammalpallo, mutta sille kelpaa pesäksi myös pönttö. Pesimälintuna kara on kirkasvetisten koskien laji Pohjois-Suomessa. Etelä- ja Keski-Suomessa se on harvinainen pesijä. Naaras munii toukokesäkuussa 36 munaa, joita se hautoo 1517 vuorokautta. Poikaset viipyvät pesässä noin kolme viikkoa. Hyvinä kesinä koskikara ehtii saada useamman pesyeen. Pesimäkannan muutokset tunnetaan Suomessa huonosti. 1950-luvun parimääräarvio oli 400, mutta 1980-luvulla parimääräksi arvioitiin enää noin 180 paria. 1990-luvun lopulla kannanarvio nostettiin jälleen ylemmäksi, noin 300 pariin, ja samoissa lukemissa ollaan nykyäänkin. Pienen pesimäkantansa vuoksi koskikara on luokiteltu maassamme vaarantuneeksi lajiksi. 

Laji on mielenkiintoinen, koska Suomen pesimäkannan nykytila tunnetaan huonosti, eikä talvikantaa ei ole aikoihin kattavasti arvioitu. Karan pesimäkantaa selvitetään kesällä 2016 ja talvikantaa vasta talvella 2016/2017. 

 

Lähde: kyly.fi

 

 

 

HAARAPÄÄSKY oli BirdLife Suomen vuoden lintu 2015

 
Tarkoituksena oli kerätä tietoa varsin huonosti tunnetusta räystäspääskystä, haarapääsky on lähinnä yleisölaji. Harrastajien toivotaan siis keskittyvän räystäspääskyyn.
                                                                 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Haarapääsky
Kuva: Olli Saksela
 
 
 
Harrastajien havaintojen perusteella on tavoitteena selvittää:
                                                                      
- mitkä ovat alueen merkittävimmät räystäspääskykoloniat
- miten kanta on jakautunut – pesiikö räystäspääskyjä eniten maatiloilla, taajamissa tai vaikka siltojen alla?
- missä ovat suurimmat kevätmuuton aikaiset ja loppukesän kerääntymät

Erityisen arvokasta olisi, jos vanhoja tunnettuja pesimäpaikkoja käytäisiin tarkistamassa ja näiltä kohteilta raportoitaisiin sekä vanha (esim. 1990-luku / 2000-luvun alku) että nykyinen parimäärä (myös nollahavainnot!)

Pesimä- ja fenologiahavaintoja kerätään myös yleisöltä erillisellä ilmoituslomakkeella. Nämä tiedot toimitetaan lajivastaaville.

Lajivastaavan toimenkuvaan kuuluisi:

- vuoden lintu -hankkeesta tiedottaminen, ja harrastajien innostaminen räystäspääskykolonioiden etsintään ja havaintojen ilmoittamiseen
- mikäli vanhoja pesäpaikkatietoja löytyy Tiirasta tai havaintokatsauksista, niiden listaus kartoitusten avuksi
- raportin tekeminen ja sen lähettäminen BirdLifelle 30.11. mennessä

Alueellisia kannanarvioita ei edellytetä. Jos intoa riittää, yhdistyksen pesimäkantaa voi kuitenkin yrittää arvioida esimerkiksi pienten alueiden tarkkojen kartoitusten pohjalta.

Valtakunnallisena lajivastaavana toimii Heikki Lokki.

Lisätietetoja hankkeesta saa mm. Tero Toivaselta BirdLife Suomesta (tero.toivanen (at) birdlife.fi) Annan mielelläni lisätietoja!
 
Hankkeesta lisää myös: www.birdlife.fi/vuodenlintu
 
 
Kiinnostaisiko sinua ruveta lajivastaavaksi?
 
Orioluksen vuoden lintu 2015 lajivastaava on nimeämättä. Kiiinnostuneet ottakaa yhteyttä pj:hin. (maria.tirkkonen (at) hotmail.com). Yksin ei kenenkään hommaa tarvitse tehdä.


Kuva: Olli Saksela